PEDAGOGIIKAN PERUSTEET
Steinerpedagogiikka on ihmisen tunne-elämää ja vuorovaikutustaitoja sekä taidetta ja toiminnallisuutta painottavaa kasvatusta, jossa ajattelua, tunteita ja toimintaa kehitetään tasapainoisesti.
Ihmisyksilöä ei käsitetä vain perimän ja ympäristötekijöiden tuotteeksi. Opetus perustuu Rudolf Steinerin antroposofiseen ihmiskuvaan, jonka mukaan ihminen on fyysisen ja sielullisen olennon lisäksi henkinen olento, jonka ydintä ohjailee minä – yksilöllinen, moraalinen ja vapaa toimija.
Steinerpedagogiikan ydin on aktivoiva kasvatus elämyksien ja kokemuksien kautta oppien. Myös tietopuolinen opetus on kaikissa aineissa elämyksellistä ja luova ajattelu on osa kaikkea oppimista. Tämä tarkoittaa, että opetuksen sisäistäminen vaatii oppilaan omakohtaisen kokemuksen, joka saavutetaan tunne-elämyksien avulla, joka pyritään saamaan aikaan juuri taiteellisen ja toiminnallisen opetuksen avulla.
Steinerpedagogiikalla on ikää jo yli 100 vuotta, mutta se elää vahvasti tässä päivässä ja pyrkii omalta osaltaan vastaamaan alati muuttuvan yhteiskunnan haasteisiin. Nopeasti muuttuvassa maailmassamme nousee korkeaan arvoon steinerkoulun kyky kasvattaa itseensä luottavia, rohkeita ja luovia ihmisiä.
Lapsen kehitys rytmittyy seitsenvuotiskausiin
Lapsi ei ole vain oppija, vaan kehittyvä, ainutlaatuinen ja monitasoinen olento, jonka kasvu etenee vaiheittain kehittyen kohti yksilöllistä vapautta ja moraalista vastuuta.
Steinerpedagogiikassa ihmisen kehitystä tarkastellaan seitsenvuotisrytmin avulla, jonka jokaista jaksoa hallitsee eri kehitystehtävä. Kouluikäisen lapsen kannalta ovat merkittävät kolme ensimmäistä seitsenvuotiskautta. Näihin liittyvät tahdon, tunteen ja ajattelun kehityksen herkkyyskaudet.
Näitä alueita tasapainoisesti kehittämällä voidaan kasvattaa aloitekykyisiä, rohkeita ja luovia yksilöitä; sellaisia, joita nykyaika tarvitsee.
Tunne
Toisen seitsenvuotiskauden aikana (7-14 v.) mielikuvitus, tunteet ja esteettinen kokemus vahvistuvat. Lapsi oppii elämyksen ja auktoriteetin kautta.
Tahto
Ensimmäinen seitsenvuotisjakso (0-7 v.) on tahdon heräämisen aikaa. Lapsi oppii matkimalla. Turva, rytmi ja leikki ovat keskiössä.
Ajattelu
Kolmas kausi (14-21 v.) herättää itsenäisen ajattelun, arvot ja minäkuvan kehittymisen. Nuori etsii totuutta ja omaa paikkaansa.
Opetuksen välineitä
Temperamenttikasvatus
Temperamenttikasvatus perustuu käsitykseen, että jokainen lapsi on ainutlaatuinen, ja hänen luonteensa, toimintatapansa ja herkkyytensä vaikuttavat siihen, miten hän oppii ja elää sosiaalisessa ympäristössä.
Steinerpedagogiikka hahmottaa oppilaiden luonteenrakenteen neljään tempperamenttityyppiin. Jokaisesta ihmisestä on löydettävissä kaikki temperamenttityypit, lapsella toinen toista hallitsevampana.
Opettaja havainnoi lapsen temperamenttia ja sopeuttaa opetuksen, ohjauksen ja ympäristön sen mukaan. Tavoitteena ei ole muuttaa temperamenttia, vaan tukea lapsen vahvuuksia ja auttaa tasapainottamaan haasteita.
Taiteellisuus
Steinerpedagogiikassa taiteellinen työskentelytapa on yksi opetuksen keskeisimmistä periaatteista. Se ei ole vain erillinen oppiaine, vaan taide on opetuksen ydin: oppiminen tapahtuu elämällä, kokemalla ja luomalla.
Taiteellisuuden tavoitteena on aktivoida tunne- ja tahtotila oppilaassa. Tunne- ja tahtotila tarkoittaa ihmisen sisäistä kokemusta, jossa yhdistyvät tunteet (miltä minusta tuntuu) ja tahto (mitä haluan tehdä tunteen pohjalta). Se kuvaa siis sekä emotionaalista tilaa että toimintavalmiutta.
Esimerkiksi vihkotyöskentelyssä omatekoiset maalausten kautta elävöitetyt tietoaineiden vihkot avaavat oppilaan tunne- ja tahtotilan tukemaan kokonaisvaltaista oppimista. Vihkotyöskentelyn tavoitteena on, että oppilas kokee sisällöt ennen käsitteellistämistä.
Kuvaopetus
Kuvaopetuksella ei tarkoiteta kuva-taidetta, vaan tapaa opettaa. Mielikuvitukseen vetoavassa kuvaopetuksessa kerrotaan lapsen sen hetkistä ikäkautta vastaavia tarinoita. Kertomuksien kuuntelu luo sisäisiä mielikuvia, joista uudet käsitteet alkavat muodostumaan.
Tällaisen mielikuvan liittäminen jonkin konkreettisen oppimiseen on kuin elävä opetuskuva.
Opetettava asia siis johdatellaan tarinan, vertauskuvan, liikkeen tai konkreettisen kokemuksen kautta. Esimerkiksi kirjoittamaan oppiessa voi S-kirjain muodostua vilkkaasti liikkuvan sisiliskon liikkeestä. Lapsi saa näin myös liikkeen avulla käsityksen annetusta mielikuvasta.
Tunne-elämys ja kuvallisuus on opetuksemme perusta, jolla tiedollinen opetus punotaan lapsen omiin kokemuksiin. Tunne-elämän alueella mielikuvat lisäävät empatia- ja eläytymiskykyä.